Hintavertailupalvelu Hintaoppaan uuden tutkimuksen mukaan suomalaiset aikovat tänä vuonna käyttää Black Friday -ostoksiinsa keskimäärin 240 euroa. Tämä on kahdeksan euroa enemmän kuin viime vuonna.
Kuluttajat odottavat keskimäärin 25 prosentin suuruisia alennuksia, mutta viime vuoden Black Fridayna toteutunut keskimääräinen alennusprosentti oli vain 5,08. Neljäsosalla tuotteista hinta jopa nousi.
Lähes puolet aikoo ostaa joululahjoja jo Black Friday -alesta.
Inflaatio, korkojen nousu ja kallistuneet elinkustannukset ovat muuttaneet suomalaisten ostotottumuksia selvästi: hinta on nyt ylivoimaisesti merkittävin tekijä oikeaa tuotetta valittaessa, sillä sen koki tärkeäksi 87 prosenttia vastaajista. Asiantuntijan mukaan odotettavissa onkin kovaa hintakilpailua.
Suurta maailmanlaajuista ostospäivää Black Fridayta vietetään tänä vuonna perjantaina 25. marraskuuta. Useissa kaupoissa ostosjuhla on venynyt jo viikon kestäväksi Black Weekiksi tai jopa kuukauden mittaiseksi Black Monthiksi.
Yli 1000 verkkokaupan hintoja seuraavan hintavertailupalvelu Hintaoppaan tuoreen kuluttajatutkimuksen* mukaan 47 prosenttia suomalaisista teki Black Friday -ostoksia viime vuonna. Tänä vuonna 43 prosenttia vastaajista aikoo melko tai erittäin todennäköisesti tehdä ostoksia. Rahaa vastaajat aikovat käyttää keskimäärin 240 euroa, mikä on hieman enemmän kuin viime vuonna (232 euroa).
Vastaajat odottavat alennusmyynneiltä keskimäärin 25 prosentin alennuksia.
“Tämä on hyvin optimistinen odotus, sillä viime vuonna Black Fridayna hinnat laskivat keskimäärin 5,08 prosenttia**. 42 prosentilla tuotteista hinta laski, mutta peräti neljäsosalla (23%) tuotteista hinta sen sijaan nousi marraskuun alkuun verrattuna. Kaikki ei siis ole suurimpinakaan alennuspäivinä automaattisesti halvempaa, ja monet tuotteet ovat jopa kalliimpia Black Fridayna”, kertoo Hintaopas-sivuston Suomen maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.
“Kaikesta huolimatta Black Friday on kokonaisuudessaan vuoden halvin ostospäivä. Kun tarkastellaan tuotteita, joiden hinta laski enemmän kuin 10 prosenttia, näiden tuotteiden hinnat laskivat keskimäärin 23 prosenttia. Varmistaakseen sen, että tarjous on aidosti hyvä, kuluttajan kannattaa tarkistaa tuotteen alin markkinahinta, eikä katsoa vain alennusprosenttia.”
Black Friday -alennusmyynneistä aiotaan ostaa tänä vuonna etenkin elektroniikkaa (49 prosenttia vastaajista), muotia ja vaatteita (37%) sekä kauneus- ja terveystuotteita (24%).
Ekologinen ajattelu jäänyt hintatietoisuuden varjoon
Epävakaa maailmantilanne, korkojen nousu ja inflaatio ovat nostaneet elinkustannuksia kuluneena vuonna. Tämä näkyy vahvasti kulutuskäyttäytymisessä: peräti 96 prosenttia tutkimukseen vastanneista sanoo, että kustannusten nousu on vaikuttanut ostotottumuksiin ainakin vähän. Vain 4 prosentilla vastaajista tilanne ei ole vaikuttanut ostotottumuksiin ollenkaan.
Tilanne näkyy kulutuksessa monin tavoin: 82 prosenttia kulutustaan muuttaneista vertailee hintoja ja tuotteita aiempaa enemmän tai tarkemmin, 69 prosenttia harkitsee ostoksiaan pidempään ja tekee vähemmän heräteostoksia, 40 prosenttia on tietoisempi yleisestä hintatasosta ja hintojen kehityksestä ja 36 prosenttia on vaihtanut kalliimmat brändit tai kaupat halvempiin vaihtoehtoihin.
“Vaikuttaa siltä, että tänä vuonna yleinen ostoinnokkuus on aikaisempia vuosia heikompaa. Elinkustannusten nousun myötä suomalaiset ovat selvästi tarkempia ja harkitsevampia hankintojen kanssa, ja ostopäätökset tehdään nyt vahvasti hinta edellä. Toisaalta suuria hankintoja on säästetty Black Friday -ajankohtaan ja joululahjaostoksia tehdään etukäteen. Toiveena tässä on tietysti löytää hyviä alennuksia ja hoitaa ostokset normaalia edullisempaan hintaan”, Matinvesi-Bassett sanoo.
Ekologinen ajattelu on jäänyt hintojen kiihtymisen keskellä taka-alalle: 46 prosentilla vastaajista hinnan merkitys on kasvanut suhteessa tuotteen ekologisuuteen. Myös oikeaa tuotetta valitessa ylivoimaisesti merkittävimmäksi valintaan vaikuttavaksi tekijäksi nousi hinta – näin sanoo peräti 87 prosenttia vastaajista. Seuraavina kärkitekijöinä tulevat tuotteen ominaisuudet (69%) ja tuotteen kotimaisuus (33%).
Vain 27 prosenttia vastaajista harkitsee jättävänsä ostosten teon väliin Black Fridayna kestävyys- ja ympäristösyiden takia. Luku on laskenut kolmella prosenttiyksiköllä viime vuodesta.
Keskihintojen nousu ylittää jo viime Black Fridayn alennusprosentit
Matinvesi-Bassett ennustaa tämän vuoden Black Fridayn tiimoille voimakasta hintakilpailua.
“Ostopäätökset tehdään nyt selkeästi hinta edellä ja omaa budjettia ajatellen. Kuluttajat eivät priorisoi tuotteiden vastuullisuutta, ekologisuutta ja alkuperää entiseen tapaan, vaan ensisijaisena tavoitteena on säästää. Kolmen viimeisen vuoden Black Friday -datan perusteella ennustamme, että tänä vuonna yhä useampi kauppa on mukana Black Fridayssa, yhä useampi tuote on alennuksessa ja hintakilpailun kiristyessä nähdään jopa ennätyksellisen suuria alennuksia. Tosin reippaan inflaation vuoksi esimerkiksi viime vuoden toteutuneella 5 prosentin hintojen laskulla päästäisiin tänä vuonna vasta hintojen entiselle perustasolle.”
Hintaopas vertaili viime vuoden Black Fridayn suosituimpien tuotekategorioiden keskihintoja viime vuoden elo-lokakuussa ja tämän vuoden vastaavana aikana. Data osoittaa, että kuluttajahinnat ovat nousseet noissa kategorioissa viime vuodesta keskiarvollisesti 6,51 prosenttia.***
“Uskomme, että yksittäisen Black Friday -päivän sijaan ostoksia tehdään koko Black Weekin aikana. Inflaation ja yleisen hintojen nousun vuoksi pienempi osa kuluttajista tekee ostoksia, mutta ne jotka tekevät, käyttävät niihin enemmän rahaa. Black Fridayn suuruudessa siis päästään todennäköisesti viime vuoden tasolle, mutta pidemmällä aikavälillä.”
Valtaosa ostoksista verkkokaupoissa
Hintaoppaan teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset tekevät Black Friday -ostoksiaan pääosin verkkokaupoissa: nettiostoksille suuntaa 55 prosenttia vastaajista, kivijalkakauppoihin 20 prosenttia, ja molemmissa ostoksia aikoo tehdä joka neljäs.
Suurimmat syyt tehdä ostoksia Black Fridayna ovat hyvät alennukset (72%), joululahjojen ostaminen etukäteen (47%) ja se, että on säästänyt ostotarpeitaan Black Fridayhin (30%). Suurimmat syyt jättää ostokset väliin Black Fridayna ovat puolestaan ostostarpeiden puute, epäluottamus suurten ostospäivien hinnoitteluun ja alennuksiin sekä suurten ostospäivien hulinan ja ostopaineen ahdistavuus.
“Lähes puolet suomalaisista kokee suurina alennuspäivinä painetta tehdä ostoksia, mikä johtaa usein myös kokemuksiin virheostoksista. Ennen ostopäätöstä kannattaakin miettiä tarkasti tarpeitaan ja sitä, mitä ominaisuuksia tuotteelta haluaa. Kannattaa myös muistaa, että muinakin päivinä vuoden varrella tuotteen voi saada samaan hintaan tai jopa edullisemmin kuin suurina ostospäivinä", Matinvesi-Bassett vinkkaa.
Hintaopas kokoaa yli 1000 verkkokaupan Black Friday -hinnanalennukset yhdelle sivulle.
Hintaopas kerää kuluttajille yli 1000 verkkokaupan hinnat. Palvelussa on 3,1 miljoonaa hintaa ja 719 658 indeksoitua tuotetta. Ilmainen Hintaopas-sovellus on saatavilla sekä Apple- että Android-puhelimille.
* Tutkimus toteutettiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 7.10.–13.10.2022. Verkkokyselyyn vastasi 1000 18-75-vuotiasta suomalaista ja otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan.
** Vertailu perustuu 530 880 tuotteen prosentuaaliseen hinnanmuutokseen. Vertasimme 26.11.2021 ja 1.11.2021 voimassa olleita hintoja.
*** Hintaopas vertaili Black Fridayn 2021 28 suosituimman tuotekategorian keskihintoja 15.8.– 15.10.2021 ja 15.8.–15.10.2022 välisinä aikoina.
Lisätietoja löytyy Hintaoppaan laajasta Black Friday -raportista.
Hintaopas.fi on riippumaton ja Suomen kattavin tuotteiden vertailupalvelu. Hintaopas sisältää yli 1000 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot, jotka helpottavat kuluttajien päätöksentekoa. Hintaoppaan käyttäminen on ilmaista ja läpinäkyvää, koska palvelu kattaa kaikki verkkokaupat huolimatta siitä, ovatko ne Hintaoppaan asiakkaita vai eivät. Sijoitus listalla määräytyy yksin tarjonnan hinnan perusteella. Hintaopas on perustettu vuonna 2002 ja toimii samalla konseptilla seitsemässä maassa. Hintaoppaan omistaa norjalainen mediakonserni Schibsted Media Group, jonka palveluita Suomessa ovat myös Tori, Oikotie ja Lendo.