Applen vuoden uutuudet julkistetaan tänään jokasyksyisessä tapahtumassa, ja odotettavissa on tänä vuonna neljä uutta iPhone 14 -mallia. Historia osoittaa, että iPhone-mallien hinnat laskevat merkittävästi vuoden aikana, ja jo puolen vuoden odotuksella hinnassa voi säästää yli 25 prosenttia. Taloudellisesti kehnoin aika uutuuden hankinnalle on siis nyt, ja lisäksi vanhempien puhelinmallien hinnat yleensä laskevat uutuuksien tullessa markkinoille.
Odotetut iPhone 14 -uutuusmallit julkaistaan 7. syyskuuta järjestettävässä tapahtumassa. Odotettavissa on neljä uutta mallia: iPhone 14, iPhone 14 Max, iPhone 14 Pro ja iPhone 14 Pro Max. Applen syyskuiset julkistukset ovat elektroniikasta kiinnostuneille kuluttajille odotettu tapahtuma. Vaikka uusien mallien ominaisuuksista on tihkunut ennakkotietoa, uuden mallin hinnoittelu on silti vielä mysteeri. Huhujen mukaan iPhone 14 -mallit ovat edeltäjiään kalliimpia.
“Uutuusmallien lähtöhinnat ovat kohonneet vuosi vuodelta, ja yhä useampi kuluttaja ei ole valmis maksamaan uudesta puhelimesta niin korkeaa hintaa. Olemme seuranneet uusien iPhone-mallien hintakehitystä, ja jo puolen vuoden odotuksella voi säästää hinnassa merkittävästi. Esimerkiksi viimeisin iPhone 13 maksoi julkaisuhetkellä 929 euroa ja nyt edullisimmillaan 769 euroa”, sanoo Hintaopas-hintavertailupalvelun maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.
Vuonna 2019 julkaistun iPhone 11 -mallin hinta putosi puolessa vuodessa 27 prosenttia. Julkaisuhinta oli 829 euroa, ja kuusi kuukautta myöhemmin mallin halvin hinta oli Hintaopas-hintavertailupalvelussa 608 euroa. Hinta pysyi tuolla alhaisella tasolla myös puoli vuotta eteenpäin.
Vuoden 2020 iPhone 12 -mallin hinta putosi kuudessa kuukaudessa 16 prosentilla 929 eurosta 779 euroon ja vuodessa 22 prosentilla 729 euroon. Viimeisimmän iPhone 13 -mallin taas sai kuuden kuukauden jälkeen 13 prosenttia julkaisuhintaa edullisemmin ja nyt vuoden jälkeen 17 prosenttia julkaisuhintaa edullisemmin.
“Uutta mallia ei siis hintojen valossa kannata hankkia heti, vaan odotella jonkin aikaa ja seurata hinnan kehittymistä. Kannattaa myös tutustua vanhempiin malleihin, sillä jos uuden mallin ominaisuudet eivät ole kehittyneet merkittävästi, voi vanhempi ja edullisempi versio palvella erinomaisesti. Vanhempien mallien hinnat myös yleensä laskevat entisestään uuden version tullessa markkinoille, eli nyt on erinomainen aika esimerkiksi iPhone 12 tai 13 -mallien hankintaan”, Matinvesi-Bassett vinkkaa.
Malli |
Julkaisupäivä |
Julkaisuhinta |
Halvin hinta 6 kk jälkeen |
Hinnanalennus- prosentti 6 kk jälkeen |
Halvin hinta 12 kk jälkeen |
Hinnanalennus-prosentti 12 kk jälkeen |
20.9.2019 |
829€ |
608€ |
27% |
608€ |
27% |
|
23.10.2020 |
929€ |
779€ |
16% |
729€ |
22% |
|
24.9.2021 |
929€ |
806,44€ |
13% |
769€ |
17% |
Viimeisimpien iPhone-mallien hintakehitys. Julkaisuhintaa on verrattu edullisimpaan hintaan Hintaoppaassa kuusi ja 12 kuukautta myöhemmin. Lähde: Hintaopas. Hintaoppaan matkapuhelimet-kategoriassa on 66 kauppaa ja 20708 indeksoitua tuotetta.
Hintaopas.fi on riippumaton ja Suomen kattavin tuotteiden vertailupalvelu. Hintaopas sisältää yli 1000 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot, jotka helpottavat kuluttajien päätöksentekoa. Hintaoppaan käyttäminen on ilmaista ja läpinäkyvää, koska palvelu kattaa kaikki verkkokaupat huolimatta siitä, ovatko ne Hintaoppaan asiakkaita vai eivät. Sijoitus listalla määräytyy yksin tarjonnan hinnan perusteella. Hintaopas on perustettu vuonna 2002 ja toimii samalla konseptilla seitsemässä maassa. Hintaoppaan omistaa norjalainen mediakonserni Schibsted Media Group, jonka palveluita Suomessa ovat myös Tori, Oikotie ja Lendo.