Koronarajoitukset sekä monin paikoin sulkeutuneet kuntosalit ja uimahallit ovat ohjanneet suomalaiset jälleen laduille ja luistelujäille, ja talviurheiluvälineistä on paikoin jopa pulaa. Alkuvuonna maastohiihtosuksien suosio on kasvanut hintavertailupalvelu Hintaoppaassa viime vuodesta 54 prosentilla. Oman kodin treenimahdollisuuksia kohennetaan myös vauhdilla: käsipainoja ja tankoja etsitään peräti 430 prosenttia viime vuotta enemmän ja juoksumattoja 17 prosenttia enemmän.
Osassa maata koteihin ja ulkoilmaan rajatut liikuntamahdollisuudet sekä edelleen jatkuva hiihtobuumi ovat paikoin jopa ruuhkauttaneet ladut sekä tyhjentäneet kauppojen hyllyt urheiluvälineistä. Hintavertailupalvelu Hintaopas tarkasteli 1.–11. tammikuuta tehtyjä hakuja vastaavaan aikaan viime vuonna, ja esimerkiksi maastohiihtosuksia on haettu 54 prosenttia viime vuotta enemmän. Hiihtomonojen kohdalla kasvu on 38 prosenttia.
“Maastohiihdon suosiossa nähtiin räjähdysmäinen kasvu jo viime talvena, ja parin hyvälumisen talven myötä laji rantautui enemmän myös Etelä-Suomeen. Suosion kasvulle ei näy loppua: viimeistään nyt laduille suuntaavat myös uudet ikäluokat sekä hiihtoa aiemmin vieroksuneet. Kotimaan matkailun myötä myös Lapin lomat ovat kovassa huudossa, ja reissuille halutaan hyvät välineet”, kertoo Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett hiihtovälineiden suosion kasvusta.
Hiihdon lisäksi aikaa vietetään nyt ulkojäillä, rinteessä ja metsässä, sillä jääkiekkomailojen haut ovat kasvaneet peräti 138 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, lumikenkien 46 prosenttia, lumilautojen 30 prosenttia ja laskettelukypärien haut 36 prosenttia.
Hiihtovälineissä on nähtävissä selkeä trendi: Hintaoppaan suosituin suksimalli juuri nyt on Atomic Pro Cs Skintec 19/20. Toiseksi eniten haetaan Fischer Twin Skin Race 19/20 -mallia ja kolmannelta sijalta löytyy Rossignol X-lum R-Skin 20/21 -malli.
“Kolmen kärjestä huomaa, että voiteluvapaat karvapohjasukset ovat nyt se juttu. Lisäksi kymmenen suosituimman suksimallin joukkoon mahtuu pari metsäsuksimallia, jotka ovat normaaleja suksia pidemmät ja leveämmät ja omiaan pehmeälle ja kantavuutta vaativalle lumelle umpihankihiihtoon tai jäälle”, Matinvesi-Bassett kertoo.
Käsipainot vähissä jo viime vuonna, suosio kasvanut edelleen räjähdysmäisesti
Osalle liikkujista salien sulkeutuminen on ollut kova kolaus, mikä näkyy selvästi myös Hintaoppaan hauissa. Käsipainojen suosio on Matinvesi-Bassettin mukaan kasvanut viime vuoteen verrattuna huimat 430 prosenttia ja juoksumattojenkin suosio 17 prosenttia.
“Vuoden alku on perinteisesti vilkkainta salisesonkia, joten liikuntaa halutaan harrastaa sitten vaikka oman kodin olohuoneessa. Nyt kun epävarmaa ja vaihtelevaa pandemiatilannetta on jatkunut jo pari vuotta, yhä useampi on käsipainojen ja tankojen ohella valmis panostamaan myös suurempiin ja kalliimpiin kuntoilulaitteisiin.”
Hintaopas kerää kuluttajille yli 1000 verkkokaupan hinnat yhdelle sivulle. Palvelussa on 549 692 indeksoitua tuotetta ja 1145 kauppaa. Ilmainen Hintaopas-sovellus on saatavilla sekä Apple- että Android-puhelimille.
Hintaoppaan suosituimmat maastohiihtosukset top 5
Hintaopas.fi on riippumaton ja Suomen kattavin tuotteiden vertailupalvelu. Hintaopas sisältää yli 1000 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot, jotka helpottavat kuluttajien päätöksentekoa. Hintaoppaan käyttäminen on ilmaista ja läpinäkyvää, koska palvelu kattaa kaikki verkkokaupat huolimatta siitä, ovatko ne Hintaoppaan asiakkaita vai eivät. Sijoitus listalla määräytyy yksin tarjonnan hinnan perusteella. Hintaopas on perustettu vuonna 2002 ja toimii samalla konseptilla seitsemässä maassa. Hintaoppaan omistaa norjalainen mediakonserni Schibsted Media Group, jonka palveluita Suomessa ovat myös Tori, Oikotie ja Lendo.