2025-04-16 08:51Tiedote

Kuluttajatutkimus: 59 prosenttia ollut tyytymätön Temun tai Sheinin tuotteeseen – Puolet vähentäisi ostoksiaan jos tullivapaus poistuisi

Kuvassa näkyy paketteja Temulta ja Sheiniltä

  • 43 prosenttia suomalaisista on joskus ostanut Temusta tai Sheinistä, selviää hintavertailupalvelu Hintaoppaan kuluttajatutkimuksesta*. Useimmiten ostoksia on tehty 2–5 kertaa, mutta harva ostaa kaupoista säännöllisesti. 
  • 59 prosenttia Temusta tai Sheinistä ostaneista on ollut joskus tyytymätön ostokseensa. Suomalaisia mietityttävät eniten tuotteiden laatu ja turvallisuus.
  • Puolet EU:n ulkopuolisista kaupoista joskus ostoksia tekevistä vähentäisi ostoksiaan, mikäli alle 150 euron lähetysten tullivapaus poistuisi. Tullin mukaan uudistusta valmistellaan EU:ssa aktiivisesti. 
  • Suomalaiset arvioivat käyttävänsä huhti-kesäkuussa tuotteisiin ja tavaroihin keskimäärin 580 euroa. Ostovoimaindeksi on 5,9 (Q1:n indeksi oli 5,8). 
Kiinalaiset ultrapikaverkkokaupat Temu ja Shein ovat pysytelleet otsikoissa räjähtäneen suosionsa seurauksena, ja Yhdysvaltain tuoreet tullipäätökset voivat vauhdittaa niiden Euroopan valloitusta entisestään. Harvalle suomalaiselle kyseessä on kuitenkaan säännöllinen kauppapaikka, ilmenee hintavertailupalvelu Hintaoppaan kuluttajatutkimuksesta. 
 
43 prosenttia yli 18-vuotiaista suomalaisista on joskus ostanut Temusta tai Sheinistä. Yleisin ostoskertojen määrä tässä joukossa on 2–5 kertaa, jonka vastasi 18 prosenttia. Puolet Temusta tai Sheinistä ostaneista tekee ostoksia harvemmin kuin neljännesvuosittain, ja omien sanojensa mukaan vain noin viisi ihmistä tuhannesta ostaa näistä kaupoista useita kertoja viikossa. 57 prosenttia ei ole koskaan ostanut kummaltakaan kauppa-alustalta.  
 
“43 prosenttia täysi-ikäisistä suomalaisista on tietysti valtavan iso luku. Tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että varsin harva ostaa Temusta ja Sheinistä säännöllisesti, ja monella ostokset jäävät vain kertakokeiluksi. On myös huomionarvoista, että 45 prosenttia suomalaisista ei ole koskaan edes harkinnut näistä kaupoista ostamista”, Hintaopas.fi-palvelun maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kommentoi. 
 
Suosituinta Temun ja Sheinin käyttö on Hintaoppaan tutkimuksen mukaan nuorilla (18–24-vuotiaat), joista peräti 63 prosenttia on joskus tehnyt ostoksia jommaltakummalta alustalta. 
 
“Temu on hyvin suosittu vanhempien ikäryhmien joukossa, mutta tässä tutkimuksessa nuorison korkeaa prosenttia selittää ennen kaikkea nuorten naisten suosimaan pikamuotiin erikoistunut Shein”, Matinvesi-Bassett sanoo.  
Lähes 60 prosenttia suomalaisista joskus tyytymättömiä ostoksiinsa 
Suomalaisten ylivoimaisesti tärkein syy Temusta ja/tai Sheinistä ostamiselle on alhaiset hinnat, jonka valitsi 78 prosenttia vastaajista. Toisena korostuu laaja tuotevalikoima (40 %). Tyytymättömiäkin asiakkaita kuitenkin on, sillä peräti 59 prosenttia Temusta tai Sheinistä ostaneista on joskus ollut tyytymätön ostokseensa. 
 
“Suomalaisia mietityttävät Temun ja Sheinin suhteen selvästi eniten tuotteiden laatu sekä turvallisuus. Lisäksi erityisesti nuoret aikuiset (25–34-vuotiaat) ovat huolissaan ylikulutuksesta. Samaan aikaan kotimaisia kauppoja suosivat arvostavat tutkimuksemme mukaan niiden parempaa laatua, turvallisempia tuotteita sekä takuu- ja palautusoikeutta. Tässä on pitkällä aikavälillä yksi voimakas kilpailutekijä kotimaisille verkkokaupoille”, Matinvesi-Bassett näkee. 
 
Hintaopas teetti vastaavan tutkimuksen myös Ruotsissa ja Norjassa, missä tyytymättömiä asiakkaita löytyy Suomeakin enemmän. Ruotsissa luku on jo lähes 70 prosenttia. 
 
“Ruotsissa ja Norjassa ostetaan Temusta ja Sheinistä Suomea enemmän. Uskon, että tämä selittää myös suurempaa tyytymättömien määrää. Mitä enemmän ostokokeiluja näistä kaupoista tehdään, sitä useammalle paljastuu tuotteiden todellinen laatu. Näin voi hyvinkin käydä myös Suomessa”, Matinvesi-Bassett kommentoi. 
Tullivapaus tärkeä ostokriteeri erityisesti nuorille
Suomessa on puhuttanut ulkomaisten ultrapikaverkkokauppojen epäreilu kilpailuasema suhteessa kotimaisiin ja eurooppalaisiin toimijoihin. Tilanteen oikaisemiseksi EU-komissio on ehdottanut muun muassa 150 euron arvoisten lähetysten tullivapauden poistamista. Hintaoppaan kuluttajatutkimuksen perusteella tälle löytyy katetta. 
 
“Puolet EU:n ulkopuolisista kaupoista ostoksia tekevistä suomalaisista uskoo, että tullivapauden poistaminen saisi heidät vähentämään ostoksiaan EU:n ulkopuolelta joko erittäin tai melko todennäköisesti. Suurimpia luvut olivat nuorilla 18–24-vuotiailla, joista 56 prosenttia vastasi vähentävänsä EU:n ulkopuolisia ostoksiaan kyseisessä tilanteessa”, Matinvesi-Bassett kertoo. 
 
Tullin mukaan uudistusta valmistellaan tällä hetkellä EU:ssa hyvin aktiivisesti. 
 
“Uudistuksen myötä vuoden 2028 maaliskuusta lähtien myös alle 150 euron lähetyksiin sovellettaisiin tullimaksuja. Lisäksi verkkokaupan tuonti-ilmoitukset keskitettäisiin EU:n yhteiseen tullidatakeskukseen”, Tullin tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä kertoo.
 
Tullin mukaan alle 150 euron arvoisten lähetysten määrä kahdeksankertaistui viime vuonna edellisvuoteen verrattuna.
 
“Esimerkiksi Kiinasta etämyyntinä tuodun tavaraerän hintakeskiarvo oli vuonna 2022 vielä 17,17 euroa, kun vuonna 2024 se oli enää 6,02 euroa", Penttilä avaa.
 
Oman lisänsä Kiinasta Eurooppaan vyöryvään tavaratulvaan voi tuoda parhaillaan käynnissä oleva kauppasota Yhdysvaltain kanssa. 
 
“Jos Yhdysvaltain markkinalle myyminen vaikeutuu tai muuttuu mahdottomaksi kiinalaiskaupoille, on hyvin mahdollista, että ylituotantoa kaupataan Eurooppaan. Tämä voisi myös laskea jo ennestään alhaisia Temun ja Sheinin hintoja”, Matinvesi-Bassett pohtii. 
Kuluttajien ostovoimassa hienoista nousua
Hintaoppaan ostovoimaindeksi kertoo neljännesvuosittain kuluttajien oman arvion heidän mahdollisuuksistaan käyttää rahaa erilaisiin tuotteisiin ja tavaroihin seuraavan kolmen kuukauden aikana asteikolla 1 (erittäin huonot) – 10 (erittäin hyvät). Vuoden 2025 toisella kvartaalilla ostovoimaindeksi asettui lukemaan 5,9. Vuoden ensimmäisellä kvartaalilla ostovoimaindeksi oli 5,8.
 
“Tänä vuonna toistetaan selvästi viime vuoden kaavaa ostovoimaindeksin kehityksen suhteen. Viime vuoden ensimmäisellä kvartaalilla ostovoimaindeksi asettui myös lukemaan 5,8 ja seuraavalla kvartaalilla taas lukuun 6,0. Palautuminen ei siis ole tänä vuonna ollut yhtä nopeaa viime vuoteen verrattuna, mutta pääasia on kasvun pitkäjänteisyys. Alkuvuoden rauhallisen kulutuksen jälkeen hidaskin kasvu voi helpottaa kauppojen tilannetta", Matinvesi-Bassett avaa.
 
Suomalaiset arvioivat käyttävänsä huhti-kesäkuussa tuotteisiin ja tavaroihin keskimäärin 580 euroa, kun edellisellä kvartaalilla he arvioivat kuluttavansa yhteensä 544 euroa. Kulutusbudjetit ovat siis nousseet keskimäärin 36 eurolla.
 
Lisää dataa Temusta ja Sheinistä sekä muista kuluttajakyselyn tuloksista löydät Hintaoppaan tuoreimmasta Kuluttajakompassista, joka on myös tiedotteen liitteenä. 
 
* Tutkimus toteutettiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 20.-23. maaliskuuta 2025. Verkkokyselyyn vastasi 1000 18–75-vuotiasta suomalaista ja otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan.


Meistä Hintaopas

Hintaopas sisältää lähes 900 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot, jotka helpottavat kuluttajien päätöksentekoa. Hintaoppaan käyttäminen on ilmaista ja läpinäkyvää, koska palvelu kattaa kaikki verkkokaupat huolimatta siitä, ovatko ne Hintaoppaan asiakkaita vai eivät. Sijoitus listalla määräytyy yksin tarjonnan hinnan perusteella. Hintaopas on perustettu vuonna 2002 ja toimii samalla konseptilla seitsemässä maassa. Hintaoppaan omistaa norjalainen konserni Schibsted Marketplaces, jonka palveluita Suomessa ovat myös Tori ja Oikotie.


Yhteystiedot

Liisa Matinvesi-Bassett
Country Manager - FI
Liisa Matinvesi-Bassett