Kesä alkoi tänä vuonna etuajassa niin lämpöasteiden kuin kesähankintojenkin perusteella. Hintaoppaan datan mukaan kesätarvikkeiden suosio alkoi nousta toukokuun puolessa välissä saavuttaen vuoden ensimmäisen kysyntähuippunsa poikkeuksellisesti jo toukokuun lopussa. Perinteisten kesätarvikkeiden kuten riippumattojen, shortsien ja tuulettimien joukosta erottui uusi suosikki: ulkoporealtaat. Altaiden suosio oli toukokuussa jopa 741 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.
Viime kuu oli Suomen mittaushistorian helteisin toukokuu 16 hellepäivällä, ja sen vaikutukset näkyivät myös Hintaoppaan datassa. Lämpötilojen noustessa erilaisten kesätarvikkeiden kysyntä alkoi lisääntyä 17. toukokuuta ja lähti kunnon kasvuun 23. toukokuuta saavuttaen tämän vuoden ensimmäisen kysyntähuippunsa 27. toukokuuta. Viime vuonna kesätarvikkeiden suosio kehittyi samantapaisesti mutta kuukausi myöhemmin: kesäkuun puolessa välissä alkoi maltillinen kasvu, joka ampaisi vauhtiin juhannuksena ja saavutti vuoden ensimmäisen huipun 26. kesäkuuta.
“Kesätarvikkeiden kysynnän kasvu on mennyt toukokuun ylimpien lämpötilojen kehityksen kanssa lähes samassa linjassa. Trendinä itsessään tämä on odotettava, mutta viime vuosien datan mukaan kesätarvikkeiden kysyntä on herännyt voimakkaammin kasvuun yleensä vasta kesä-heinäkuun aikaan. Pitkän talven jälkeen helteet ovat selvästi saaneet kuluttajat kesämielelle ja kesätarvikeostoksille kuukautta tavanomaista aikaisemmin”, kertoo Hintaopas.fi-palvelun Suomen maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.
Lähteet: Ilmatieteenlaitos ja Hintaopas.fi (11.6.2024)
Ulkoporealtaat suomalaisten uusi kesän suosikki
Tämän vuoden haetuimpien kesätarvikkeiden joukossa on paljon edellisvuosilta tuttuja tuotekategorioita, kuten ilmastointilaitteita, shortseja, riippumattoja ja kylmälaukkuja. Suurimman kasvukehityksen kiinnostuksen määrässä teki toukokuussa kuitenkin yllättävä tuotekategoria: ulkoporealtaat. Ulkoporealtaiden kategorian kiinnostus oli toukokuussa jopa 741 prosenttia suurempi kuin viime vuonna. Hintaopas ennusti huhtikuussa julkaistussa Kuluttajakompassissaan ulkoporealtaiden kysynnän kasvavan aikaisempien vuosien tapaan vasta kesäkuun puolella, mutta lämpimät kelit lienevät saaneet suomalaiset allasostoksille odotettua aikaisemmin.
“Ulkoporealtaiden suurta suosiota selittää varmaan osaltaan se, että ne ovat usein saavutettavampi ja käytännöllisempi vaihtoehto paljulle, jos haluaa nautiskella poreista omassa pihassaan. Lisäksi kiinnostusta ovat alkaneet lisätä varsinkin puhallettavat tai ilmatäytteiset ulkoporealtaat, jotka ovat omassa kategoriassaan vielä erityisen kustannus- ja tilatehokas vaihtoehto”, Matinvesi-Bassett kertoo.
Suosittujen kesätarvikkeiden suosion kehitys viime vuoteen nähden:
Toukokuu 2024 vs. toukokuu 2023
Hintaopas.fi on Suomen kattavin tuotteiden vertailupalvelu. Hintaopas sisältää yli 1000 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot, jotka helpottavat kuluttajien päätöksentekoa. Hintaoppaan käyttäminen on ilmaista ja läpinäkyvää, koska palvelu kattaa kaikki verkkokaupat huolimatta siitä, ovatko ne Hintaoppaan asiakkaita vai eivät. Sijoitus listalla määräytyy yksin tarjonnan hinnan perusteella. Hintaopas on perustettu vuonna 2002 ja toimii samalla konseptilla seitsemässä maassa. Hintaoppaan omistaa norjalainen mediakonserni Schibsted Media Group, jonka palveluita Suomessa ovat myös Tori, Oikotie ja PodMe.